Sinusta unta nään, vaikken nukukkaan

Miksi, miksi, miksi. Sama kysymys toistuu mun mielessä kokoajan. Miks tän kaiken piti tapahtua. Toisaalta mitä jos tätä kaikkea ei olis tapahtunut. Mä NÄIN sut heti ensimmäisenä päivänä, en samalla tavalla kun muita, sä osuit heti mun silmiini ja mun alitajunnassa tapahtui jotain, vasta nyt mä sen tajuan. Heti ensimmäisestä päivästä uudessa koulussa lähtien, mä huomasin sut erilailla kun muut. Ja pikkuhiljaa, mä tajusin että säkin olit nähnyt mut. Ja se oli niin sekavaa. Ahdistavaa, mutta niin ihanaa. Ja yhtäkkiä sä et muuta nähnytkään, olit mussa kiinni kaiken aikaa, katselit mua silmiin ja puhuit mulle niin erilailla kuin muille.
Ja sitten, se ilta, kaikilla oli pää täynnä ja mä löysin itteni puhumassa sun kanssa, puhumassa kaikesta mitä mun mielessä oli ja mitä mä tunnen ja miten perseestä se kaikki oli. Ja me suudeltiin. Ja suudeltiin ja suudeltiin. Ja juotiin ja kaikki oli niin utuista, en mä enää muista mitä kaikkea sulle ees sanoin. Mutta mä muistan, miten me herättiin aamuyöstä, ja sä sanoit: "Mä voisin suudella sua vaikka koko yön".
Ja nyt mä en tiedä mitä ajatella, mä tiedän, sua ei kiinnosta enää, sä olet onnellinen jonkun muun kanssa, mutta silti mä oon sen jälkeen nähnyt susta unta joka yö.
Ja eilen mä näin, että sä huomasit. Sä katsoit mua silmiin, ja mä tiesin, että sä huomasit. Vaikka mä väänsin kasvoilleni hymyn, ja yritin näyttää iloselta, mä tiesin, etten voi esittää mitään.
Mä vaan haluaisin unohtaa.