Huuh, taas melkoset pippalot takana. Järkkäsin synttärit kaverilleni Aleksille, ja juhlittiinkin sitte ihan kunnolla. Hauskaa oli, ja oon erittäin kiitollinen siivousavusta jonka sain aamulla=) No, krapulaakin kyllä oli muttei se haitannut.
Ja tosiaan, ehkä edistyin tässä mun ihastumisasiassa jollain tasolla? Sain mielinmäärin pusuja ja hellyyttä, harmitti tosin kun tää herra joutu kesken kaiken lähteen pois :( Ja nyt on levoton olo ja haluisin vaan kelata takasin eiliseen. En edes ehtinyt jutteleen asioita selviks, ja ihan kun selvänä uskaltaisinkaan, oon ihan vähän ujo ja torjuntakammonen näissä asioissa.. No, eiköhän se tästä tän viikon aikana? Toivoisin.
Tänään sitten lagailtiin vielä Helkan ja Häkkisen kanssa meillä, tehtiin rapularuokaa ja hengailtiin. Käytiin Helkan kanssa niillä ja yhellä toisella kaverilla. Ja nyt kököttelen vaan yksin kotona ja toivon että jotain tapahtuis :c
Miten eksät voi olla vaikeita vielä 4 kuukautta eron jälkeenkin? Hokee sitä miten loukkantunu on kun kerron miesasioitani, ja miten en ajattele sitä. Vaikka ne 1vuosi 8kk mitä seurusteltiin en ketään muuta ajatellutkaan. Tein AINA kaiken niinkun toinen halus, tein mitä tahansa sen puolesta, menetin välit moniin ihmisiin pelkästään toisen tahdosta jne, jne. Ja parhaillaan kuuntelen miten lapsellinen ja teini oon, että ei ole ihme että msta puhutaan paskaa tai että oon vielä sinkku. Voi luoja. Anteeks jos olen muuttunu, en tee asioita enää niinkun muut tahtoo koska mua alistettiin melkein 2 vuotta, sanon asiat nykyään suoraan, enkä välitä jos nolaan itteni. Mä haluan elää jumalauta, en jäädä menneeseen niinkun joku näköjään on tehnyt.
Ainiin ps. Sekin on kiva tietää että sua on petetty tuon 1,8 vuoden aikana monta kertaa. Lämmittää mieltä ja sydäntä.
Mutta nyt ehkä elämä vihdoin hymyilee? (<3)
Äääääääääh. Miks sitä tajuaa aina vasta jälkikäteen että olis pitäny valita toisin. Tätä oon miettiny viimesen kuukauden ajan.
Yhtenä humalansekaisena perjantaina me seistiin keittiössä ja naurettiin. Mä en tosiaan muista mille, saatika miks edes oltiin siellä. Me seistiin ja naurettiin ja halattiin, mä jatkoin nauramista ja sä totesit mun nauravan paljon. Nauroin sille lisää ja sä halasit uudestaan ja jäit silittään mua. Ja niin kävi niinkun elokuvissa, mua ei enää naurattanut, mun sydän jätti lyönnin välistä ja katsoin ylöspäin suhun. Ja mun muisti pimeni. Ja sitten mä tajuan taas kaiken, nauran lisää ja valitan etten muista huomenna enää mitään, sä sanot ettei se haittaa ja kumarrut taas muhun päin.
Ja seuraavalla viikolla mä olin idiootti. Uskoin kaiken mitä se eräs mulle sano, vaikka hyvin tiesin millanen ihminen se on. Ja mä ihastuin. Ja petyin. Ja nyt mietin, miks menin uskomaan ihmistä jonka tiesin valehtelevan, sen sijaan että olisin tehnyt toisen ihmisen eteen jotain, joka ehkä jopa olis välittänyt musta? Tosin en tiedä, mutta siis niin.
Anteeksi, mun on ikävä sua.
