Never good enough

Mua ahdistaa.
Ensimmäistä kertaa noin kuukauteen, ahistaa niin saatanasti. Koko skaala käyty läpi, pelko menettämisestä, siitä etten riitä, siitä että mikään ei koskaan tuu onnistuun mun elämässä, että mä oon täys paska, että aina joku pettyy muhun, tein mitä tahansa. Epäonnistun kaikessa, en enää tiiä missä se itsehillintä joka mussa joskus oli on nykyään kun tarvisin sitä. Vihaan itteäni, oon luovuttaja ja heikko, nyt ja aina. Karkotan kaikki luotani jotenkin, ketään ei kiinnosta, tuskin koskaan kiinnostikaan. Ja ne ainoat jotka tosissaan välittää, saan jotenkin aina pettymään tai vittuuntumaan muhun.
Haluisin juosta veren maun mun suuhun, niin että jalat kramppaa niinkun 2 vuotta sitten, niin että se sattuu niin saatanasti että en voi kun jäädä makaamaan keskelle hiekkatietä ja itkeä.
Mä haluun olla vahva taas.