Clean up the blood, it's sipping trough into my lungs because of you

Voi väsy. Viikko kulunu taas nopeesti mutta silti kaikki tuntuu jotenki kaukaiselta.
Mä huomasin taas kulkevani siinä kuplassa niinkun joskus. Teen kaiken automaattisesti, mitään ajattelematta niinkun joku robotti, kaikki vaan tapahtuu ja tapahtuu ja mä tuijotan eteeni tajuamatta että teen edes jotain.
Ja ahdistus. Se löysi mut tänään jotenkin taas. Mä kipusin sänkyyn lepään, ja siinä se oli. Kaikki tuntu kaatuvan päälle, mietin mitä mä teen mitä mä teen, mä en hallitse mitään mitenkään. Ja miten mä oksetankaan itteäni, pelkään sitä ihmistä joka tuijottaa mua peilistä enkä oo varma kuka se on. Mua pyörryttää ja oksettaa, haluisin nukkua nää ajatukset pois mutta pelottaa ettei ne katoa vaan vaanii mua aamuun asti ja iskee heti herätessä mieleen. Mä lupasin itelleni, mä selviän, mä jaksan, mä kestän, mutta miten mä voisin kun mua kuvottaa nähä oma peilikuva ja kaikki on niin inhottavaa.
Välillä mun mielessä välähti myös yhtäkkinen pelko, kaikki vaan häviää ympäriltä, kukaan ei enää välitä eikä kiinnosta kun oon niin järkyttävä ja helvetin kuvottava.
Äh ja kaikenlisäks mulla on vaan taas niin ikävä tota yhtä, ikävä kaikkee sitä hellyyttä minkä se antaa ja lämpöä ja pehmeyttä ja miten pyörryttävän sulosta kaikki on sen kanssa. Se vois herättää mut tästä paskasta olosta ehkä edes hetkeks.
Ainiin, ja siitä muuttojutusta. En siis ottanu sitä kämppää mistä puhuin, vaan ollaan muuttamassa siskon kans Tampereelle tän kuun aikana! Jännää. Uus alku ja kaikki, ihan jossain muualla.
Huomenna sitte äipällä käymään sun muuta, siinä se viikonloppu sitte taas onkin.