Päivät 8 & 9

Päivä 8 - Se hetki

Hmmmm se hetki? Mistähän pitäis kertoa. Hmm.
En oo koskaan ollu sellasta tyyppiä joka pystyy helposti puhuun murheistaan yms kasvotusten kellekkään, harvemmni kirjottamaankaan. Koen sen jotenkin niin ylittepääsemättömän vaikeaks.
Kuten aikasemmissa postauksissa oon kertonut, talven aikana mua ahisti ihan suunnattomasti. En saanu unta, pelotti nukahtaa ja pelotti valvoa pimeessä. Ahisti että menetän kaiken, etten kelpaa tällasena kun oon. Lähes kaikki ahisti. Itkin helposti jokasesta pienestäkin asiasta minkä koin jotenkin loukkaavaks, ja loukkaannuinkin helposti koska itsetunto oli niin maassa. Mietin monta kertaa että haluisin niin kertoa kullalle miten muhun sattuu jatkuvasti, mutta aina kun onnistuin loukkaantuun, peräännyin heti ja mietin että ei, en voi ikinä kertoa sille.
Sitten helmikuussa, kun lähin keskellä viikkoa pois koulusta (en yksinkertasesti enää jaksanu olla) lähin kullalle ja vietin siellä kuukauden. Kun jonkun muutaman viikon sen kanssa olin asustellu, uskalauduin kertoon sille kaikesta. Purskahdin itkuun vähän väliä mutta sain kerrottua asiani, ja sen jälkeen olin niin helpottunu. Eikä sen jälkeen oo edes pahemmin ahdistanu. Se hetki oli helpottava, kaikki paha olo katos sisältä ja tuntu hyvältä kun uskalsin puhua vihdoinkin. Eli, älkää pelätkö puhua asioista, puhuminen oikeelle ihmiselle oikeeseen aikaan auttaa ihan tosissaan.


Päivä 9 - Uskoni

Uskoni, jaa-a. Oon pienestä asti uskonu Jumalaan, vaikken mikään himouskovainen ookkaan. Se että Jumala olis olemassa, on mulle aika luonteva selitys sille että mistä kaikki tää on saanut alkunsa. No oli alkuräjähdys tottakai, mutta ei sellanen poksahdus mistään tyhjästä voi tulla. Piste. Mun mielipide.
Mutta ns hengellisten asioitten lisäks uskon muutenkin yliluonnolliseen. Oon kokenu yliluonnollisia ilmiöitä, kuullut, ja valitettavasti nähnyt. Tai no en tiiä oliko se niin valitettavaa, sain vahvistuksen että yliluonnollista tosiaan on olemassa, mut valitettavaa oli seuraavat viikot, jotka pelkäsin ihan hulluna olla yksin ja pimeetä.
Mutta se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen on mulle vähän mysteeri. En tykkää kristinuskon opetuksesta siitä, että uskovat pääsee taivaaseen ja epäuskoiset helvettiin. Koska musta se on sinällään epäreilua; esim; Et usko Jumalaan, mutta oot tehnyt elämässä paljon hyvää, auttanut apua tarvittevia, ollu esim hyväntekeväisyysjutuissa, SPR:ssä, jne mukana, ollu ns äiti teresa mutta et oo uskonu Jumalaan = Joudut helvettiin. Esimerkki 2. Oot murhaaja, pedofiili, eläimiinsekaantuja, kouluammuskelija ja palotellut muutamankymmentä ihmistä, mutta pyydät syntejä anteeks Jumalalta ja uskot = Pääset taivaaseen. Reilua?
Mua kiehtoo ajatus uudelleensyntymisestä. Ja toisaalta myös siitä että kuoleman jälkeen me jäädään ns "kummittelemaan", eli sielut tai henget tai mitkälie jää asuun tänne, vaikka ruumis on tuolla pari metriä mullan alla. Jaa-a. Sen näkee sitten.